Tennisliiton uusi kilpailujärjestelmä käyttöön

20.6.2017

Tutustu!

Olemme Tennisliitossa tänään ottaneet käyttöön uuden sähköisen kilpailujärjestelmän. Sinne pääsee osoitteella www.tennisassa.fi. Uuteen järjestelmään ohjaamisessa saattaa olla pientä viivettä, joten jos osoite ei vielä toimi, yritä vähän ajan kuluttua uudelleen.

 

Siirrämme tämän viikon kuluessa tietoja vanhasta järjestelmästä uuteen. Valtaosa tiedoista on jo siirretty, mutta osa siis päivittyy myöhemmin. Järjestelmän toimivuuteen ja käytettävyyteen liittyviä päivityksiä ja korjauksia tullaan tekemään vielä kesän aikana. Pahoittelemme mahdollista haittaa ja toivomme kärsivällisyyttä siirtymävaiheen aikana!

 

Vanhassa järjestelmässä olleet käyttäjätunnukset eivät siirry uuteen järjestelmään. Kilpailuita, sarjatennistä ja rankingeja pääsee katselemaan kirjautumatta. Ilmoittautumiseen, maksujen maksamiseen, tulosten syöttöön ja omien tietojen muuttamiseen tarvitsee käyttäjätilin, jonka saa klikkaamalla etusivun oikeassa ylälaidassa olevaa Rekisteröidy-linkkiä. Luotaessa tiliä, pelaajan täytyy antaa nimi, syntymäaika sekä sukupuoli. Mikäli pelaajan tietoja ei ollut lainkaan vanhassa kilpailujärjestelmässä tai niissä oli puutteita, tilin luominen ei onnistu. Tällöin pelaajan on oltava yhteydessä Tennisliittoon.

 

Informoimme erikseen pelaajia, sarjatenniskapteeneita ja kilpailunjohtajia siitä, miten uusi järjestelmä vaikuttaa heihin. Meidän tiedotteemme eivät välttämättä tavoita kaikkia ja toivommekin, että jaatte tietoa eteenpäin seurassanne. Pelaajille, sarjatenniskapteeneille ja kilpailunjohtajille suunnatut ohjeet löydät osoitteesta http://www.tennis.fi/kilpailut/tournament+software/. Tarvittaessa apua saa myös allekirjoittaneelta ja Tennisliiton toimistosta.

 

Mukavaa kesän jatkoa!

 

Ystävällisin terveisin / Best Regards / Med vänliga hälsningar

 

Henrik Zilliacus

Seurapalvelupäällikkö / Head of Club Operations / Klubbchef

Oikeustieteen maisteri / Master of Law / Juris magister

Suomen Tennisliitto / Finnish Tennis Association / Finlands Tennisförbund

+358 50 361 5193 / Follow on Twitter @HenrikZilliacus