Suomen Tennisliiton tilaama selvitys seksuaalisesta häirinnästä tenniksessä julkaistiin eilen

25.4.2019

Smash ry ei hyväksy toiminnassaan minkäänlaista häirintää kenenkään osapuolen osalta.

Suomen Tennisliitto ry:n marraskuussa 2018 tilaama selvitys seksuaalisesta häirinnästä tenniksessä julkaistiin eilen. Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry selvitti tutkimuksessaan tenniksen kansainvälisessä kilpailutoiminnassa mukana olleiden urheilijoiden kokemuksia seksuaalista häirinnästä lajin parissa.

Smash ry pitää hyvänä, että asiaa on selvitetty ja nostettu esille. ”Smash ry ei hyväksy toiminnassaan minkäänlaista häirintää kenenkään osapuolen osalta. Jokaisen pelaajan tulee saada harrastaa ja kilpailla luotettavassa ja turvallisessa ympäristössä. On hyvä, että Tennisliitto yhdessä seurojen kanssa tulee lisäämään koulutusta ja ohjeistusta häirintätapausten ja yhdenvertaisuuden osalta. Myös Smashissä tullaan lisäämään koulutusta ja ohjeistusta kaikille osapuolille”, kommentoi Smash ry:n toiminnanjohtaja Tapio Totro. 

Mikäli kohtaat häirintää tai olet havainnut toisen kohdanneen minkäänlaista häirintää Smashin toiminnassa, ilmoita siitä välittömästi Smash ry:n toiminnanjohtajalle Tapio Totrolle (p. 040-5110666, tapio.totro@finlandtennis.com) tai viestintävastaavalle Annika Kahiluodolle (p. 040-7737147, annika.kahiluoto@finlandtennis.com).

Tennisliiton julkaiseman raportin sekä suunnitelmat tulevista toimenpiteistä voit lukea täältä:

https://www.tennis.fi/uutiset/tenniksen-hairintaselvitys-raportti-julkaistu/