Smashin lokakuun kansallisessa sulkapalloturnauksessa ennätysmäärä pelaajia ja upeaa menestystä seuran omille edustajille!

8.10.2024

Viikonloppuna Smash Centerissä pelattiin SMASH Lokakuun kansallinen sulkapalloturnaus. Pelaajia oli mukana ennätyksellinen 151, joista omia edustuspelaajia nähtiin monipuolisesti niin juniori- kuin aikuispuolella. Turnauksessa pysyttiin hyvin aikataulussa, vaikka lauantaina hallin verkkoyhteys katkeili, ja parhaimmillaan ottelutuloksia kirjattiin käsin parkkilupalappujen kääntöpuolelle. Tekniset ongelmat eivät vaikuttaneet kisatunnelmaan, ja ylituomari joutui muistuttamaan kilpailun johtajaa pariinkin otteeseen siitä, että kannustaa ja taputtaa saa ainoastaan toimitsijapöydän toiselta puolelta.

Turnaus startattiin lauantaina klo 9 poikien kaksinpeleillä U15 ja U13 luokissa. Näissä Smashiä edusti kolme ensimmäistä kertaa kansallisissa mukana olevaa pelaajaa; Aarni Hartonen (U13), Xabi Kulathinal (U13) ja Veikko Pääjärvi (U15). Kaikki edustajista voittivat ainakin yhden ottelun alkulohkoissaan, Xabin lopullinen sijoitus oli 4-6 kahdestatoista pelaajasta. Tytöissä Oona Salo voitti hopeaa U17 kaksinpeleissä, ja ylsi parinsa kanssa pronssille myös WD C-luokassa.

Lauantain aikana pelattiin loppuun myös naisten kilpaluokat. Elisa Ranta sai tuplakultaa voittamalla sekä naisten kaksinpelin C -luokassa, että naisten nelinpelin B -luokassa yhdessä painsa Venla Tran Minhin (PuiU) kanssa. Naisten nelinpelissä tuli menestystä myös muissa luokissa. Elisa Oinonen palasi kisakentille neljän vuoden tauon päätteeksi ja voitti yhdessä seurakaveri Thu Hon kanssa naisten nelinpelin C-luokassa. Päivän viimeiset mitalit jaettiin naisten nelinpelin A-luokassa, jossa Julia Vedenoja voitti hopeaa parinsa Emilia Bröckl (ParBa) kanssa. Kaikki ottelut saatiin pelattua ja mitalit jaettua klo 21 mennessä.

Sunnuntaina päivä startattiin klo 9.30 miesten nelinpelin C-luokan otteluilla. Päivän päätteeksi kyseisen luokan voittivat Smashin Olli Hartman ja Henri Knuuttila. Nelinpelin lisäksi Henri voitti hienosti hopeaa miesten kaksinpelin C-luokassa, jossa oli peräti 23 osallistujaa. Kultakaan ei ollut kaukana, mutta tiukka kolmieräinen vääntö kääntyi lopulta vastustajan voittoon jatkopalloilla 24-22 tilanteeseen. Turnaus saatiin päätökseen klo 14 mennessä sunnuntaina.

Suuri kiitos kaikille kisaajille, järjestäjille, pisteidennäyttäjille, kannustusjoukoille ja muille apukäsille viikonlopun aikana!