Smashilaisilla hienot kaksi viikonloppua kansallisessa kilpatenniksessä

30.1.2017

Serena 2- pelin JGP- finaalissa, Aamu voitti 4- pelin. Jeri ja Aleksi luokka voittoihin yms..

20.-22.1.

Serena Hatakka aloitti viime viikonloppuna vuoden 2017 JGP- kauden 12v- ikäisissä etenemällä 2- pelissä finaaliin Turussa pelatussa kilpailussa. Semeissä Serena kukisti Chloe Ghemtion 5-7,6-3,6-4. Finaalissa takki oli hieman tyhjä kovan välierän jäljiltä ja Emma Kuusisto marssi helpohkoon 6-1,6-0 voittoon. Lisäksi Serena saavutti pronssia 4- pelissä yhdessä Catarina Rannan kanssa. Pari koki semeissä tappion Aamu Harjuselle (Smash-Kotka) sekä Emma Kuusistolle. Aamu ja Emma voittivat 6-3,6-2. Aamu eteni parinsa kanssa hienosti voittoon asti. He kukistiva finaalissa Rinja Kauton ja Ellen Järnströmin 6-4,6-1. Lisäksi Aamu saavutti pronssia 2. pelissä.
Poiken 4-pelissä Markus Vainikka ja Jeri Lassila etenivät semeihin ja saivat näin pronssia.

Samaan aikaan Smashin pienemmät tulevaisuuden pelaajat mittelöivät taitojaan Tuusulassa Tykkimäki- Tourilla. Vasta 6- vuotias Aatu Niemelä voitti minitennis sarjan ja sijoittui pronssille Miditenniksessä. Astrid Kerman saavutti pronssia tyttöjen miditenniksessä.

27.-29.1.

Jeri Lassila oli mahtavalla pelipäällä Myllypuron Huippustore Openissa. Jeri eteni P12- sarjan finaaliin kukistamalla semeissä Ukko Ruohomeren 6-3,6-3. Finaalissa kukistui ykköseksi sijoitettu Jami Savolainen lukemin 6-3,6-2.
Nurhan Nisametdin eteni MA3- luokan semeihin. Välierissä Valtteri Solatie oli parempi luvuin 6-1,6-1.
T10- sarjassa Emma Tuominen nähtiin välierissä. Smashissa harjoitteleva Nuppu Palm vei voiton lukemin 6-3,6-4. Nuppu kukisti finaalissa ykköseksi sijoitetun Emilia Lehtisen 6-4,6-4.
Lisäksi Smash Tenniksen treeneissä harjoitteleva Christina Cabo- Aulanko  pelasi upeat kisat. Christina voitti ND- luokan. Välierissä kukistui Alexandra Kåla 5-7,6-1,6-2 ja finaalissa Sirpa Halonen 6-1,6-2.

Smash Espoon Adidas Cupissa pelattiin P9- sarjan kisa. Ykkönen oli Aatu Niemelä.

Hiekkaharjun kisoissa Vantaalla Aleksi Brander voitti seka 4- pelin yhdessä Annika Tanskan kanssa. He kukistivat välierissä parin Christian Kohtamäki/Mirva Ojanen luvuin 7-6,6-3. Finaalissa kaatui Reima Wallin ja Kirsi Viiri numeroin 6-3,6-3.
MB3- luokan 4- pelissä Janne Eerikäinen sijoiitui hopealle yhdessä Santtu Wallinin kanssa. He voittivat semeissä parin Christian Kohtamäki/ Jaakko Korhonen luvuin 6-2,4-6,10-5. Finaalissa pari Altti Lindroos/ Timo Jokinen oli vahvempi numeroin 6-2,7-6.
MD- luokan 2- pelissä Henri Kaseva (Smash-Espoo) sijoittui pronssille. Välierissä Tuomas Norrbacka oli vahvempi numeroin 2-6,7-5.10-8.
Sanna Lindqvist saavutti pronssia ND- luokassa ja NC- luokan 4- pelissä yhdessä Iga Piotrowskan kanssa. 2- pelissä Jessica Ylitalo oli semeissä parempi luvuin 3-6,4-6.             4- pelissä Tuula Kock ja Kati Uhre peittosivat Sannan ja Igan 6-1,6-3,

Senioreiden seka 4- pelin SM- kisoissa Smasilaisita mitaleille ylsivät:
M/N 45- sarjassa pronssille Mika Järvinen parinaan Maija Suominen
M/N 50- sarjassa pronssille Ulla Ristimäki ja Mika Järvinen
M/N 50- sarjassa pronssille Johanna Leppänen parinaan Juha Usva