Pelaajaesittelyssä huippujunnu Jussi Tiainen

28.8.2016

Jussilla pysyy hallussa pallo kuin pallo

Jutussa myös tietoa harjoittelukuvioista

Alkusyksystä 17 vuotta täyttävä Jussi on tällä hetkellä ikäluokkansa kansallisessa rankingissa sijalla 9. Rikkonainen viime kausi pilasi mahdollisuudet parempaan sijoitukseen, mutta kesän aikana nuori smashiläinen on tehnyt paluun lähelle parhainta tasoaan. Tästä osoituksena on elokuussa saavutettu SM-pronssi 18-vuotiaiden sarjassa.

Jussi on koko elämänsä urheillut aktiivisesti. Lahjakkuus ei rajoitu perheessä pelkästään häneen, sillä vuotta nuorempi veli Hermanni (esittely tässä) on myös maamme parhaita junioreja. Tennis tuli veljesten elämään Jussin ollessa yhdeksänvuotias kun remonttiin menneen iltapäiväkerhon tilalle löytyi tenniskurssi. Jalkapallo HJK:ssa pysyi vielä joitakin vuosia ykköslajina, mutta lopulta tennis vei voiton. Muitakin urheiluharrastuksia on aina riittänyt: koripallo, uinti, ulkolätkä ja jopa lumilautailu muutamana esimerkkinä. Myös viime vuosien hittilaji frisbeegolf on tullut tutuksi mukavana vastapainona rankoille tennisharjoituksille.

Jussi on urheilijana poikkeuksellisen lahjakas ja hyvä tuntuma uuteen lajiin saattaa löytyä jo vartin tunnustelun jälkeen. 12-vuotiaana hän kokeili Eläintarhan kentällä keihäänheittoa heittäen 400g keihäällä tuloksen, joka olisi kisaolosuhteissa heitettynä riittänyt ikäluokan SM-kultaan. Raju heitto satutti kuitenkin kyynärpäätä sen verran paljon, ettei aikamme Elmo ole lajia sen jälkeen kokeillut.

Jussin ja Hermannin harjoittelukuviot ovat tänä syksynä muuttuneet selkeästi ammattimaisempaan suuntaan. Tälle kaudelle päivälukio sai jäädä, sillä iltalukio mahdollistaa normaalien aamutreenien lisäksi päivisin laadukkaan harjoittelun pienemmässä ryhmässä. Lajiharjoituksia tulee viikossa ainakin kahdeksan ja päälle fysiikkaharjoitukset sekä itsenäisesti tehtävät huoltavat treenit.

Päiväharjoituksissa Jussi harjoittelee pääsääntöisesti Hermannin sekä ammattilaisena kiertävän Piia Suomalaisen kanssa, mutta harjoituksiin osallistuu myös muita laadukkaita sparraajia. Valmentajina toimivat Smashin kokenut huippuvalmentajakaksikko Juuso Nousiainen sekä Pasi Kinnunen. Myös Piialta tulee arvokkaita vinkkejä erityisesti liittyen kisojen kiertämiseen. Alkaneella kaudella onkin tarkoitus kiertää enemmän turnauksia Suomen ulkopuolella ja myös leireillä ulkomailla.

Urheilu on ollut Tiaisten elämässä läsnä aina. Jalkapalloaikoina Jussilla pyöri pallo jaloissa jatkuvasti ja jopa englannin kieltä opeteltiin urheilun avulla. Isä laittoi olohuoneen seinälle posti it -lappuja, joissa oli uusia sanoja ja joihin oli tarkoitus osua pehmopallolla. Osumalla pudotetut sanat jäivätkin melko hyvällä prosentilla mieleen!

Määrätietoinen harjoittelu tähtää siihen, että Jussi jonakin päivänä nähdään maailman terävimmässä kärjessä. Nykytenniksessä pelaajat saavuttavat parhaimman tasonsa yhä vanhempina ja pelaavat aktiivisesti yhä pidempään, joten nuorilla on vähemmän kiirettä murtautua kärkikahinoihin mukaan. Tämän mahdollistaa järkevän pitkäjänteisen harjoittelun, jossa tavoitteena on myös pitää kroppa kunnossa pitkää uraa silmällä pitäen. Kahden vuoden päästä Tiainen näkee tilanteensa seuraavasti:

- Nyt on vielä vuosi jäljellä kansainvälisiä ITF-kilpailuja (alle 18v), jonka jälkeen seuraavat ns. Future-turnaukset (pienimmät ammattilaiskisat), joista kerätään arvokkaita ATP-pisteitä. Ei kuitenkaan ole mitään syytä miksi en pärjäisi jo pian Futureiden karsinnoissa ja skippaisi nämä viimeiset junnukisat. Pelaan hyvin isoa ja hyökkäävää peliä höystettynä huippukovalla syötöllä, jonka haluan harjoitella ”satavarmaksi”. Tämän vuoksi en koe oikeastaan mitään vastustajatyyppiä erityisen hankalaksi – onnistuminen ottelussa riippuu paljon itsestäni ja omasta pelistäni.  

Huippu-urheilijan elämään kuuluvat ikävänä osana loukkaantumiset ja niistä aiheutuvat tauot. Talvella Jussi oli muutaman kuukauden kokonaan pelaamatta selkävamman vuoksi.

- Tein huolella Harri Hakkaraiselta saamani jumpat ja kuntouduin hyvin. Keväällä pääsin aloittamaan ja lisäämään portaittain tennistreenejä. Vasta alkukesästä alkoi kunto olla viime kesän lähtötasolla, mutta ”tatsi” ei vielä ollut samalla tasolla kuin ennen loukkaantumista. Nyt elokuussa harjoittelen jo aivan täysillä, enkä varo mitään paikkoja.

Keväällä Jussilla oli mahdollisuus kokeilla kahden viikon ajan tehoharjoittelua Floridassa. Samassa akatemiassa ovat jo muutamaan otteeseen smashiläisistä käyneet itseään kehittämässä Hermanni Tiainen sekä Anttoni Kinnunen. Kokemus oli erittäin positiivinen:  

- Treeneissä ohjattiin ja tsempattiin jatkuvasti ja sparraus oli laadukasta. Tempo treeneissä oli myös todella kova, ja ilmapiiri innostava. Aamuisin oli tennistreenit, joissa käytiin henkilökohtaisesti tekniikkaa läpi ja tehtiin paljon toistoja. Puoliltapäivin pidimme lounastauon, jonka jälkeen oli fysiikkatreenit. Fysiikkavalmentaja oli myös vaativa ja treenit olivat kovatempoiset.

- Päivän päätteeksi kävimme uimassa, mikä palautti hyvin lihaksistoa ja kroppa oli aina seuravana päivänä valmis ottamaan vastaan uuden päivän treenit. Syksyn uusien valmennusjärjestelyjen ansiosta pystymme treenaamaan myös Smashissä yhtä intensiivisesti kuin Floridassa.

Lepo on tärkeä osa laadukasta harjoittelua ja aktiiviselle energiselle nuorelle kenties se vaikein osa-alue. Kesälomalla Jussille mieluisin rentoutumisen muoto on kalastus. Näinä harvinaisina rauhallisina kesäpäivinä kun ei ole kiire minnekään kalassa saattaa mennä tuntikausia aikaa riippumatta vuorokaudenajasta.

- Kalastelen mieluiten virvelillä ja ongella. Voin olla kalassa, vaikka kellon ympäri ja silloin eivät edes sade tai hyttyset haittaa. Toki täytyy olla oikea varustus, mm. lämpimät sadevaatteet, hyttyssprayt sekä voileipiä ja kuumaa kaakaota termarissa mukana.

Jussin ja muiden Smashin juniorien edesottamuksia tullaan näillä sivuilla seuraaman alkavalla kaudella entistä tiiviimmin. Miesten edustusjoukkueen SM-liigapelit alkavat lauantaina 15.10 kotiottelulla GT:tä vastaan. Otteluissa on vanhojen konkareiden lisäksi mahdollisuus bongata myös nousevia tähtiä.