Muusikkotenniksen ja -sulkiksen 2021 mestarit selvillä

26.11.2021

Muusikkosulkapallon miesten kaksinpelin mitalistit. Kultaa Jussi Mikkonen (kesk.), hopeaa Jaakko Kulo (oik.) ja pronssia Heikki Kytölä (vas.)

30-vuotisjuhlakilpailu on saatu päätökseen Smash Centerissä.

Smash Centerissä on saattanut törmätä kuluneen viikon aikana musiikkialan ammattilaisiin siellä järjestetyissä Muusikkotennis- ja Muusikkosulkis-turnauksissa.

Muusikkosulkiksessa osallistujat pääsivät kohtaamaan toisensa tiistaina pelatussa poolikilpailussa. Pitkän aamupäivän päätteeksi neljän ottelun voittosuoralla turnauksesta kultaa voitti Jussi Mikkonen, hopealle sijottui Jaakko Kulo, sekä pronssille Heikki Kytölä.

Ensimmäiset Muusikkotenniksen mitalit kotiutettiin tiistaina miesten kaksinpelin 60v.-luokassa, jossa kultaa voitti Reijo "Reiska" Karvonen, ja hopeaa Tomas "Tumppi" Lindqvist.

Keskiviikkona pelatussa Muusikkotenniksen kaksinpelin avoimen finaalissa Joakim "Jusu" Berghäll kirkasti viime vuoden hopeamitalin kultaiseksi voittamalla Ville Pynssin kahdessa erässä.

Turnaus päättyi torstaina trilleriin, jossa pari Teppo Mäkynen/Jukka Eskola voitti parin Mika Järvinen/Julius Lehmuskallio luvuin 7-5,1-6, 13-11. Ratkaisu tuli kolmannella ottelupallolla ja myös Järvinen/Lehmuskallio pääsi kerran pallon päähän voitosta pitkässä tie breikissa.

Lämpimät onnittelut kaikille voittajille, sekä kiitokset osallistujille hienosta turnauksesta!

Liitteenä luokkien tarkemmat ottelutulokset.

Miesten kaksinpelin 60v.-luokan voittajat. Kultaa Reijo Karvonen (oik.) ja hopeaa Tomas Lindqvist (vas.)
Miesten kaksinpelin avoimen luokan voittajat. Kultaa Joakim "Jusu" Berghäll (vas.), hopeaa Ville Pynssi (oik.)
Miesten nelinpelin avoimen luokan voittajat. Kultaa Teppo Mäkynen/Jukka Eskola (oik.) ja hopeaa Mika Järvinen/Julius Lehmuskallio (vas.)