Long pöytätenniksen kilpailumatkalla Saksassa – tuliaisina hopeaa sekä reilusti kokemusta

28.8.2024

Smashin pöytätenniksen ykköspelaaja Long Nhat Hoang Nguyen osallistui kesän treenikauden päätteeksi Düsseldorfin 33 Andro Kids Openiin. Long osallistui turnauksessa U17 sarjaan, vaikkakin onkin iältään vielä vuotta nuorempi. 

Massiiviseen Kids Open turnaukseen osallistui tänä vuonna yli 900 pelaajaa 23 maasta – tänä vuonna oli edustettuna myös Smash ja Suomi!

Perjantaina pelattiin turnauksessa nelinpelit, jossa Longin pariksi valikoitui Saksan Tobias Dolpp. Long ja Tobias selvittivät alkulohkon tyylikkäästi kahdella 3–0 voitolla läpi, mutta joutuivat taipumaan ensimmäisissä jatko-otteluissa isäntämaan parille Cönen/Schuller eräluvuin 3–2.

Lauantaina alkoi kaksinpelisarja, jossa mukana oli huimat 117 pelaajaa. Läpi kesän kovaa harjoitellut Long oli alkulohkojen otteluissa kaikissa tasaisen vahva – jokaisesta ottelusta tuloksena 3–0 voitto ja puhtaalla pelillä kohti jatkokaaviota. Jatkokaaviossa vastaan asettui Saksan Gustav Steinkuhler tuloksena 3–0 voitto ja keskittymään kohti sunnuntaita. 

Sunnuntaina kaavio heitti ensimmäisenä ison haasteen, kun vastaan asettui 1. sijoitettu Ukrainan edustaja. Vahvassa vireessä oleva Long suorastaan dominoi ottelua ja siirtyi 3–0 voiton myötä haastamaan Italian Leonardo Candidoa pääsystä 8 parhaan joukkoon. Italian Candido ei pystynyt tällä kertaa hidastamaan Longin etenemistä: tiukka 3–2 voitto!

Puolivälierissä vastaan tuli myös vakuuttavasti turnauksessa esiintynyt Linde Zang, mutta Long tylsytti Linden parhaimman terän ja otti puhtaan 3–0 voiton. Välierissä vastaan tuli U19 sarjassa joukkuekilpailun tiiminsä kanssa voittanut Jiahe Tong. Tuloksena 3–1 voitto ja pääsy finaaliin!

Turnauksen ykköstilaa ja kymmenettä voittoa lähdettiin hakemaan Saksan Ole Brockin kustannuksella. Finaalissa oli selvästi kaksi turnauksen parasta pelaajaa ja tiukan ottelun jälkeen Long onnitteli vastustajaansa turnausvoitosta erin 3–1.

Tuloksena tiiviistä viikonlopusta oli erittäin positiivinen hopeasija, joka jätti nälkää palata ensi vuonna Düsseldorfin turnaukseen – vuonna 2025 turnauksessa Long pääsee oman ikäluokkansa sarjaan hakemaan turnausvoittoa. 

Kaiken kaikkiaan turnaus jätti hyvin positiivisen jäljen - tulos turnauksesta oli loistava, mutta suurin hyöty tästä on arvokkaana kokemuksena. 

Onnittelut Longille sekä valmennusteamille Alex & Ha!

 

Turnausmatkaa oli mukana mahdollistamassa Smash Tukisäätiö sr. yhteistyökumppaneineen.

 

Tulokset:

 

Alkulohko:

Nguyen, Nhat Hoang LongPeiffer, Elias11:4 | 11:3 | 11:33 : 0
Radermacher, KarlNguyen, Nhat Hoang Long3:11 | 4:11 | 5:110 : 3
Nguyen, Nhat Hoang LongFischer, Arthur11:1 | 11:8 | 11:53 : 0

 

Jatkokaavio:

1/64 Long vs Gustav Steinkuhler, GER 11:3, 11:4,11:6 - 3:0

1/32 Long vs Mykyta Zaporozhets, UKR 11:6, 11:6, 11:7 - 3:0

1/16 Long vs Leonardo Candida, ITA 9:11, 11:9,11:6,7:11,11:6 - 3:2

Puolivälierä Long vs Linde Zhang, GER 11:8, 11:5,11:6 - 3:0

Välierä Long vs Jiahe Tong, GER 11:5, 11:9, 6:11, 11:7 - 3:1

Finaali Long vs Ole Brock, GER 8:11,11:7,10:12,5:11 - 1:3