Aatu Niemelä 7v. tekee kovaa jälkeä tenniksen 10-vuotiaiden sarjassa

21.2.2018

Aatu 5-vuotiaana lyömässä oranssia palloa midikentällä, kuva Janne Kovanen

Lue tästä pelaajaesittely!

Smashin kattavaan valmennuskokonaisuuteen kuuluu Tenavatennis perheen kaikkein pienimmille. Aatu Niemelä aloitti tenavatenniksessä jo 2-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin oli vuorossa Tennisliiton järjestämä minitennisturnaus. Sen jälkeen Aatu, joka äskettäin täytti seitsemän vuotta, on kiertänyt turnauksia ahkerasti. Hän voitti jo 4-vuotiaana Smashin sisäisen Timantti Tourin minitenniksen ja 5-vuotiaana miditenniksen. Taso oli kummassakin sarjassa kova ja Aatun kaatamista pelaajista monista on tullut hyviä junnuja.

Tenniskentällä Aatu viettää aikaa 6–12 tuntia viikossa, riippuen siitä onko viikonloppuna kisoja. Harjoituksia on maanantaisin, keskiviikkoisin sekä perjantaisin. Lisäksi nuoren lupauksen viikko-ohjelmaan mahtuu jalkapalloa HJK:ssa sekä silloin tällöin baseballia Metsin aikuisten joukkueen kanssa. Iltarutiineihin kuuluu venyttelyä isän kanssa. Fysiikkatreenejä ei vielä ole kuin satunnaisesti leikinomaisesti.

Kisoja Smashin huippulupaus pelaa noin 20 vuodessa. Kun pelimuotona vielä oli minitennis lyhyine otteluineen (pieni kenttä pehmopallolla), matseja saattoi tulla toistakymmentä per kisa. Nykyään Aatu pelaa 9- sekä 10-vuotiaiden kisoja, joissa ottelut ovat pidempiä.

Nuori smashiläinen katselee mielellään huipputennistä ja ottaa vanhemmilta pelaajilta opikseen. Suomalaishuipuista hän on ehtinyt nähdä Jarkko Niemisen ja Emil Ruusuvuoren otteita sekä useamman kerran Piia Suomalaisen matseja sekä Helsingissä että Savitaipaleella. Hermanni Tiaisen kanuunasyöttöä Aatu on myös usesti ihmetellyt ja saanut siitä motivaatiota omaan syöttöharjoitteluunsa.

Kilpailumenestystä on tullut kaikissa ikäluokissa, mutta tämän vuoden saavutukset antavat parhaimman kuvan Aatun tason ainutlaatuisuudesta. Tämän vuoden tammikuussa Aatu, joka oli juuri täyttänyt seitsemän vuotta, saavutti P10 Cinia Junior Grand Prix -sarjassa kaksinpelin pronssia ja nelinpelin hopeata. Kuukautta myöhemmin Aatu tuli toiseksi P10-turnauksessa Espoossa. Hän on tällä hetkellä 10-vuotiaiden kansallisessa rankingissa sijalla 4. 9-vuotiaiden listalla nimi Aatu Niemelä komeilee ensimmäisenä.

Kilpatenniksessä ikäluokat 9, 10 ja 11 ovat erittäin merkityksellisiä.

9-vuotiaat pelaavat ns. midikentällä (puolet normaalin kentän pinta-alasta) sekä pehmeällä oranssilla pallolla.

10-vuotiaat pelaavat koko kentällä ja hieman kovemmalla vihreällä pallolla.

11-vuotiaat pelaavat koko kentällä sekä tavallisella tennispallolla.

Suomesta ei tällä hetkellä löydy 7-vuotiasta, joka pystyisi Aatun haastamaan ja pojan taustatiimin suunnitelmissa onkin jossakin vaiheessa kokeilla kisailua ulkomailla. Mikä sitten tekee nuoresta smashiläisestä niin erityisen, että hän päihittää itseään paljon vanhempia ja isokokoisempia pelaajia?

Viime kesänä Savitaipaleen ammattilaiskisan yhteydessä ensimmäistä kertaa Aatun pelaamista seuraamaan päässyt Smash-legenda Piia Suomalainen kommentoi nuorta pelaajaa näin:

"Aatulla on ikäisekseen hyvin poikkeuksellinen osaaminen liikkua kentällä pallon mukana ja lukea sekä ennakoida vastustajan lyöntejä. Myös pallonkäsittelytaito on huikeata katsottavaa ja hän osaa jo näin nuorena kaikki lyönnit. Odotan innolla tulevia vuosia ja sitä millainen pelaaja Aatusta oikein kuoriutuu!"

Aatun omat tavoitteet ovat vielä lapsenomaisesti hämärän peitossa: kymmenen vuoden päästä hän näkee itsensä Suomen 100 parhaan pelaajan joukossa, tai maailman ☺

Aatu 6-vuotiaana voitettuaan Tykkimäki Tourin Mastersin sekä minitenniksessä että miditenniksessä
Aatu 7-vuotiaaana voitettuaan 10-vuotiaiden Cinia Junior Grand Prix -osakilpailussa pronssia